Käytiin tuossa tutustumassa vähän kissa agilityyn. Vähän huonoon saumaan osui nämä kuukausi sitten sovitut treenit, kun molemmilla kissoilla oli kiima. Kiteelle tuli myös poikaystävä, mutta vaikuttaa siltä, etteivät kaksikko saa mitään aikaan. Kiima eteni normaalisti sunnuntai iltaan asti, eli vähän sen jälkeen kun kolli tuli. Normaalisti kollintulo on vain kiihdyttänyt kiimaa ja saanut sen kestämään vaikka kuin pitkään vaikka kiima olisi ehtinyt vähän hiljentyäkin siinä välissä.
Nyt tepsutti ihan hyvin, maukui jonkun verran ja kurnasi, mutta ei tahtonut edetä siitä mihinkään. Ei tullut sitä vaihetta kun kieritään ja pyöritään lattioilla, mourutaan ja mau'utaan, kurnutetaan ja pusketaan minkä keretään. Sen sijaan tuntui, että se jämähti paikoilleen eikä enää edennyt mitenkään. Maanantaina jummattiin vain samassa vaiheessa ja tiistaina tuntui, että tepsutuskin alkoi laantua, eikä mihinkään edetty. Paitsi että Jussi poika alkoi rohkaistua ja uskalsi lähestyä Kidettä.
Tuntui että koko homma oli ristiriitaista ja kissojen eleet antoivat eriävää lopputulosta. Joten loppupeleissä en ole enää lainkaan varma missä mennään, mikä kiiman vaihe Kiteellä on vai onko kiima jo loppunut, vaikka peppu nouseekin ylös edelelen rapsuttelusta.

Mutta siihen kissa agilityyn. Miira ohjeisti meitä liittymään kissa agility seuraan (http://www.agilitykissat.com/), jotta saataisiin ohjeet siitä kuinka esteitä rakennetaan ja pystyttäisiin tekemään ne itse. Toki innostuin ajatuksesta, että voisin harjoitella kissa agilitya myös kotosalla, kun esteet saisi rakennettua, joten tietenkin liityin kerhoon, nyt kun siihen pystyin.
Tuntuu, että innostun koko ajan vain enemmän näistä kissa asioista. Ihan kihisen innostuksesta, kun aloitamme kissojen sosialistamisen muihin kissoihin! Eli viemme Pihkan, Siriuksen sekä Rakeen ja Kiteen metsälenkille yhdessä, kunhan vain sovitaan joku päivä joka onnistuu.
Silloin onnistuu treenitkin paremmin, kun eivät kissat jännitä toisiaan. Sirius pelkäsi äitiään melko reippaasti, kun oli niin vieraan hajuinen. Kissoille vieraat hajut saavat voimakkaammat reaktiot aikaan kuin koirilla. Onhan niillä huomattavasti enemmän myös vihollisia luonnossa pienemmän kokonsa takia. Mitä pienempi eläin, sen voimakkaammin se reagoi asioihin, jotka voisivat olla sille uhka (oudot hajut, kovat äänet jne.) tai muutenhan se ei olisi selviytynyt hengissä tässä maailmassa.

Itsessään kissa agilityyn ehdimme lähinnä vähän raapaista pintaa. Eli tutustuimme muutamaan esteeseen Rakeen kanssa sekä siihen, miten ne olisi hyvä kissalle opettaa. Vaikka koiran opettamisessa ei käytetä useinkaan kosketuskeppiä ohjaamiseen, niin kissoille se on suositeltavaa, sillä muuten saat hyvin herkästi esteitä puskevan kissan. Hmm, se ei johtaisi kovinkaan pitkälle. Tästä syystä siis kosketuskeppi mainio apu.

Kävimme  myös läpi kissan palkitsemiseen hyviä kikkoja, kuten naksutin joka on liimattu lusikkaan, jotta saa nopeasti palkattua jollain mössöllä (=lue märkäruualla/jauhelihalla/tahnalla). Itsekseni mietin, että pitäisikö kokeilla maksamakkaratuubi kikkaa.

Tänään pakkaankin kaikille lemmikeille kimpsut ja kampsut. Jussi lähtee takaisin kotiinsa Saloon. Viima menee Turkuun hoitoon, kissat lähtevät Riihimäelle hoitoon. Ja Halla jää vanhemmilleni. Sillä tämä tyttö lähtee Ruotsiin kyläilemään. Palailen takaisin ensiviikon puolella.

Jos hyvin käy, niin Kide aloittaa uuden kiiman ennen sitä ja saan takaisin tullessa napata Jussin jälleen kyytiin ja meillepäin. Se olisi kaikkein kätevin ratkaisu, niin ei tulisi Niinallekaan edes takaisin ajoa.

Tommy Wirenin Workshop oli hyvin mielenkiintoinen ja avaava kokemus. Workshopissa painotettiin moneen kertaan sitä, että mitä jos koulutettava eläin olisikin karhu tai tiikeri, teidän välissänne olisi kestävä läpinäkyvä seinä, jossa on vain yksi rako, josta pystyt sen palkata.

Tällainen näkökulma oli uusi, muodostaen aivan uudenlaisia ongelmia ja ratkaisumenetelmiä naksuttimen käyttöön. Sen sijaan, että olisi käyttänyt palkan suuntaa apuna, niin kuin normaalisti tekee, niin lähtikin katselemaan asiaa siten, että palkka tulisi aina samasta kohtaa. Tällöin ajoituksen oli oltava vielä tarkempi. Sen lisäksi tuli huomattua, että vaikka joskus kuvittelee koiran tai minkä tahansa lemmikin olevan ehdollistunut naksuun, et aina todellisuudessa olekaan tehnyt ehdollistamista. Lemmikki saattaakin olla ehdollistunut käden liikkeeseen ja naksu on täysin merkityksetön.

Olin workshopissa Hallan kanssa, joka todella reagoi naksaukseen vaikka ei edes katsoisi minun suuntaani. Se onkin paras tapa havaita, reagoiko koira todella naksautukseen, mikäli sen keskittyminen on muualla ja naksautat: tuleeko reaktiota? Jos lemmikki on ehdollistunut naksuun, tulisi pään käännähtää nopeasti sinun suuntaasi, odottamaan että missä se palkka oikein luuraa. Mikäli mitään ei tapahdu, on naksu luultavasti lemmikillesi merkityksetön ja tällöin on aloitettava aivana alusta ehdollistamis operaatio.

Tommy myös avasi mieltä siinä, ettei jokaikistä asiaa tarvitse - tai välttämättä edes kannata - jäädä hinkkaamaan. Koira ymmärtää vähemmästäkin ja oppii nopeasti, miksi siis jäädä sen enempiä toistamaan yhtä ja samaa. Se on melko yksitoikkoista myös koiralle ja eteneminen niin hidasta, että... no ymmärsitte varmasti pointin.
En ollut ymmärtänyt kuinka nopeaa todella on käydä läpi vaihe vaiheelta asiat, joita ollaan jo opeteltukin Sarin opastuksella: tempun opettaminen, nimeäminen sekä ärsykekontrolli (1. istuu kun sanot istu 2. ei istu kun sanot maahan 3. ei istu kun sanot omena 4. ei istu kun et sano mitään). Jotenkin olin kuvitellut koko prosessin kestävän reippaasti pidempään.

Kokeilimme eri asioiden opettelua ensin harjoituskappaleilla - eli ihmisillä. Naksuttelua ihmisille olin kokeillut aiemminkin, kyllä kuulostaahan se oudolle, mutta on yllättävän hauskaa ja todella opettavaista. Mutta se, että tehtiin muitakin vaiheita kuin joku tempun opettelu, oli uutta. Aiemmin olen lähinnä tehnyt ihmisille naksuttelussa asioita, joita vain ihmiset tekevät (kuten siirrä tämä asia paikasta x paikkaan y), kun taas tällä kertaa teimme asioita, joita opetimme koirillemme. Harjoitteluna ihan todella hyvä, sillä näkökulma asiaan oli aivan erilainen, kun kykenit keskustelemaan parin kanssa siitä millaista oli - missä sinun ja koulutettavasi fokus oli milloinkin ja mikä oli haastavaa, mikä meni hyvin.
Oli myös huvittava huomata, että kun ihminen oli kuvitellut oppineensa tempun, saattoi se olla ihan eri temppu kuin mitä se alkujaan oli. Minun muunmuassa piti nostaa oikea käteni ilmaan. Ja kun temppu oli valmis, ymmärsin että minun kuului vilkuttaa. Hups.

Hauskaa oli ja opin taas todella paljon! Paljon tuli myös kertausta, mutta kertaus on opintojen äiti, eikä sitä voi koskaan tehdä liikaa!

Syksyllä on tulossa uusi workshop! Jos kiinnostaa, niin käy ilmoittautumassa Vision nettisivuilla: http://www.koirakouluvisio.com/luennot-ja-seminaarit/tommy-wiren-koulutustekniikan-workshop-koirilla.html
Ja jos viikonloput ovat vaikeita järjestää, niin nyt kerätään myös arkena tapahtuvalle workshopille osallistujia ja mietitään sopivaa ajankohtaa. Ehdota itsellesi sopivaa aikaa!
 

Niin se aika vain kuluu nopeasti. Kun oltiin reissusta palattu, saivat pennut vielä viimeisen seikkailunsa kokonaisena porukkana, ennen kuin se isoin seikkailu alkaa: oman kodin saaminen.
Lähdettiin Visiolle ja tavattiin sielä lauma 6 -viikkoisia tollerin pentuja. Ei yllättänyt lainkaan, että Naava oli pennuista se rohkein tapaus. Sen sijaan Pihka on nyt jo useampaan otteeseen yllättänyt ja jättänyt Kävyn kakkoseksi. Nytkin Pihka oli uteliaampi ja tutustui pentuihin varautuneesti, mutta yllättävänkin rohkeasti, kun taas Käpy pysyi mieluummin kauempana näistä uusista tuttavuuksista. Olivathan pikkuiset jo aavistuksen isompia kuin kisut.
Tutustuminen sujui hyvin ja loppu peleissä lopeteltiin siihen, että kaikki tolleri vauvat ottivat torkut.

7.7. Perjantaina tehtiin sitten viimeiset ulkoilut, ennen kuin pikku pojat lähtivät omaan kotiinsa. Naava, joka sai nimekseen Rölli, lähti itsenäiseksi kissaksi ja oman elämänsä kuninkaaksi. Käpy, joka nimettiin Ziggyksi, lähti kahden tyttökissan kaveriksi ja pääsi suoraan tutustumaan mökkeilyn rentouteen. Pihka seurasta saimme nauttia viikon pidempään.

Lopulta tuli sekin päivä, kun viimeinenkin pikkuinen sitten lähti omaan kotiinsa 14.7. ja koti jäi vaille pentuja. Samaan aikaan olin todella tyytyväinen siihen, että pikkuiset olivat saaneet omat kotinsa ja lähteneet maailmalle. Hiljaisuus ja rauha hetkellisesti eivät varmasti olisi pahitteeksi lainkaan. Mutta kyllä pikkuisia silti tulee ikävä. Koen että luopuminen on helpompa, kun siihen asennoituu sillä tavalla, että uusiin koteihin lähtö on iloinen asia. Samoin jos optimistisesti toivoo, että saa kuulla miten perheissä menee. Tähän mennessä ainakin kaikki kodit ovat pitäneet jonkinlaista yhteyttä. Ja aktiivisimmista kodeista saan kuulla lapsosten kuulumisia lähes joka viikko, joskus useamminkin.

Toivon, että niin kuin Pepsiä, Siriusta ja Riiaa, niin saisin näitäkin pentuja nähdä tulevaisuudessa ja kuulisin kuinka heillä menee <3 Kyllä pennuista aina tulee rakkaita ja ne lähtevät maailmalle niin, että pieni huoli seuraa niiden mukana. Kuinka perheet nyt todella pärjäävät pikkuisten kanssa? Ja millaiseen kotiin ne mahtoivat päästä? Ilo ja helpotus on tähän asti seurannut mukana, kun on saanut kuulla ensimmäisiä kuulumisia uudesta kodista ja nähnyt kuvia rennosta kissasta. Toivottavasti tämän pentueen kanssa sain tehtyä yhtä hyvää työtä kuin edellisenkin ja perheet saivat rohkeita, aktiivisia sekä hellyydestä nauttiva perheenjäseniä.

Lähdettiin reissuun kohti Parikkalaa minä ja koirat. Junalla matkustelu sujui ongelmitta, Viimaa vähän jännitti, mutta koska ollaan harjoiteltu sitä omaa paikka matolla, niin otin matot mukaan. Näytti varmasti kummalliselta kun leväytin matot juna-asemalle ja käskin koirat matoille. Palkkasin niitä siinä olosta ja odoteltiin junaa.
Junassa iso-koirapaikka oli muuttunut jälleen paremmaksi kuin viime matkustus kerralla. Ei sillä, että varsinaisesti matkustettaisiin paljon, mutta jonkun verran on tullut junaa käytettyä. Entinen malli on silti kaikkein paras, kun oli iso vaunu ja siinä reilusti tilaa isolle koiralle tai useamman koiran kanssa.

Mutta oli tämä jo parempi kuin mitä se oli sen jälkeen kun ensimmäiset muutokset tuli, kun käytännössä isoa koirapaikkaa ei varsinaisesti ollut. Kuitenkin, Viima sai matkustaa laverilla joka isoille koirille oli tarkoitettu ja Halla jaloissa, koska laverille ei kumpikin mahtunut. Tulipa siinä matkalla pohdittua, että mihinhän irlanninsusikoiran tunkisin tai berhandilaisen, siinä kun saattaisi tila loppua kesken.

Perillä koirat saivat tutustua Luna nimiseen mopsiin, joka asusti vierailupaikassamme. Myös naapurissa asuva naaraspuolinen Halla (suomenlapinkoira) tuli tervehtimään meitä vierailun aikana useampaan otteeseen.
Saatiin ihan mielettömästi luoksetulo harjoituksia koko viikonlopun aikana, sillä Viima sekä Halla olivat päivät pitkät vapaana, joten juokseminen ei ollut ainakaan vaikeasti saatava resurssi. Viimalla ei ollut koskaan sujunut niin mainiosti luoksetuleminen! Ja toistoja tuli ainakin 100 per päivä.
Tunne oli melkoinen, kun vallaton saluki neitini juoksi tuhatta ja sataa, tehden äkki pysäytyksen suoraan eteeni. Ihan mieletön fiilis <3
Kaikki ruoka tuli siis treenaamisen kautta ja keskityttiin vain ja ainoastaan luoksetuloihin. Lauantaina käytiin sitten kiertelemässä tuttuja maisemia Parikkalan keskustassa ja kävin heittelemässä Hallalle keppiä veteen, sillä saimme nauttia aurinkoisesta kelistä koko vierailumme ajan.

Tuli kyllä kieltämättä kaupaus samanlaisiin olosuhteisiin ja siihen, että koirat saisivat olla vapaana pitkin päivää ilman, murheita. Varsinkin kun naapurinkin koirat olivat kilttejä ja vaarattomia, lähinnä leikkikaverit heistä sai. Eikä kukaan tuntunut suuttuvan, vaikka Viima välistä vieraili myös naapurien pihassa. Onneksi tuli kutsusta pois.
Toinen yllätys oli se, että Lunan löytäessä ah-niin-ihastuttavan puolimädän sorsan raadon, eivät Halla tai Viima edes koskeneet koko raatoon, vaikka Luna kävi popsimassa sitä useampaan kertaan. Luojan kiitos. Luna nimittäin haisi pahalle vielä useamman pesun jälkeen.
Kun sitten lähdimme kotimatkalle, tuntui ettei oikein olisi malttanut lähteä. Samalla oli kuitenkin jo koti-ikävä, lähinnä siten, että kun on pitkään sosialisessa tilanteessa (koen siis vierailulla tarvetta olla sosialinen koko ajan, vaikka ei olisikaan pakko), niin sitä tarvitsee ja kaipaa jo vähän lepoa ja erilaista yksinäistä rentoutumista. Vaikka kyllähän tuolla Parikkalassa tuntui siltä, että pitkästä aikaa pystyi todella hengittämään kunnolla. Ikään kuin paino olisi pudonnut harteilta kokonaan ja olisi pystynyt rentoutua. Mutta oli kyllä ihan mielettömän kiva käydä vierailulla, kiitos siitä Maija ja Pauli!

Monet ihmettelevät jo sitä, kuinka kissa ja koira tulee toimeen. Vielä vieraampaa tuntuu olevan, että jokin saaliseläin ja petoeläin kykenevät asumaan sulassa sovussa saman katon alla.
Sirius, edellisen pentueen kisuneiti asustaa pupun kanssa ja pääsimme sitten pikkuisten kanssa tutustumaan menoon ja meininkiin sekä vieraisiin kissoihin.

Painotan, että sekä pennut että aikuiset kissat ovat rokotettuja, mutta itse olisin suostuvainen menemään rokottamattomien pentujen kanssa muihin kissoihin tutustumaan mikäli kissat ovat tuttuja ja tiedän niiden olevan rokotettuja sekä terveitä sisäkissoja. Täysin samanlainen käytäntö on koirilla ja toimii hyvin, tämä on myös yksi asia jota sosialistamisessa mielelläni käyttäisin - nimittäin muiden kissojen tapaaminen.
Kissojen sosialistaminen muihin kissoihin ei ole yhtä vaikeaa kuin koirien sosialistaminen muihin koiriin, sillä pienen pennun tulisi nähdä reilsuti erinäköisiä koiria koska koirien ulkonäkö variaatiot ovat hyvin suuret. Monesti puhutaankin koirista jotka ovat "roturasisteja" tämä johtuu oikeastaan siitä, että pennun äiti on yleensä ottaen samanrotuinen kuin pentu itse ja tämän rotuisia koiria ovat siksi nähneet eniten. Eli roturasisteiksi päätyvät sellaiset koirat, jotka eivät saa riittävän suurta vaihelua muiden rotuisista koirista. Kissojen ulkonäkö variaatiot eivät ole yhtä suuret ja siksi pienempi variaatio vieraita kissoja riittää sosialistamaan muihin kissoihin.

Olimme siis kuitenkin käymässä Siriuksen perheen luona ja pennut pääsivät tutustuman hurrrjan jännään ja kiinnostavaan pupuun. Pikkuiset kävivät reippaasti vieraassa vessassa, eivät kauheasti välittäneet vaikka Sushi ja Sirius vähän sähisivät ja murisivat, kunhan väistivät ja jatkoivat temmellystä. Saivat vähän totutella jälleen eri-ikäisiin lapsiin, mutta se pupu oli kyllä kaikista pennuista kiinnostavin ja jännin, kunhan pennut sen hoksasivat.
Pitkän aikaa haistelivat, kiertelivät ja pakenivatkin uteliasta Päärynää, joka välistä oli itsekin kiinnostunut ja halukas tutustumaan, kun taas välistä olisi vain halunnut ajaa pennut tiehensä. Oli kyllä mukava päivä. Isot kiitokset vierailusta <3 Nyt on väsyneitä kissanpentuja.

Naava ja Päärynä tutustuvat

P.S.
Mikäli haluaa koiranpentujen oppivan, että jokin erilajin yksilö on täysin normaali juttu olisi hyvä totuttaa pentu tähän vieraaseen lajiin jo kasvattajan luona (siinä 4-5vkon ikäisenä). Se onnistuu toki myös myöhemmin, mutta tuossa iässä pentu oppii pitämään tiettyjä asioita normaaleina ja laumaan kuuluvina. Kissanpennuilla en tiedä ikähaitaria yhtä tarkasti, mutta luultavasti aavistuksen myöhemmin.
Myös myöhemmin voi totuttaa kissan, koiran tai muun lemmikin uusiin lajeihin, mutta tutustumisen on oltava varovaisempaa ja sitä pitää tarkasti pitää silmällä (myös pennun ollessa kyseessä). Älä pakota lemmikkiäsi missään vaiheessa! Anna edetä kaikessa rauhassa ja huomioi, että molemmilla tulee olla mahdollisuus paeta paikalta, jos liikaa jännittää. Älä anna kummankaan ajaa toista nurkkaan ja palkkaa lähelle tulemisesta tai vaikka vain katsomisesta vaikka tilanne ei jännittäisikään. Näin saat paremmin totutettua lemmikkisi uuteen ja mahdollisesti pelottavaan eläinlajiin.
Kuitenkin kaksikosta voi tulla tulevaisuudessa parhaat ystävät tai ne eivät ehkä koskaan tule nauttimaan toistensa seurasta, tavoitteena kuitenkin olisi, että eläinlajit kykenisivät elämään stressittömästi samassa ympäristössä.