Huhhuh, nyt on kyllä mennyt loppuvuosi  niin tohinalla, että vaikka olisi ollut todella paljon kerrottavaa, niin enpä ole ehtinyt kirjoittaa yhtään mitään. Se asia pitää tietenkin korjata nopeasti!

Muutamaa päivää ennen kuin pennut täyttivät kaksi viikkoa, tapahtui se, mitä olin pelännyt jo jonkin aikaa: Hehku tuli pentulaatikon ylitse. Raasu jäi roikkumaan laatikon reunalta takajaloistaan ja kitisi surkeana. Täytyy sanoa, että onneksi olin itse paikalla. Sekä Kide, että Rae tulivat katselemaan pentua ja pyrkivät nostamaan sitä niskasta, mutta eivät tuntuneet kovinkaan paljoa onnistuvan ja menin väliin, ennen kuin raasu alkoi kiljua keuhkojen täydeltä. Nostin pikkuisen takaisin laatikkoon ja kyllä se ainakin väliaikaisesti oppi, koska ei sinä päivänä enää yrittänyt pois. Ei se kuikuilu kuitenkaan siihen loppunut ja saa nähdä milloin yrittää uudelleen kunnolla.

Pennut liikkuvat jo paljon. Kävelevät ympäri laatikkoa horjuvin askelein ja leikin alkeitakin on alkanut näkyä roimasti. Hehku oli tässäkin ensimmäinen yrittäjä ja kävelee huomattavasti paremmin kuin muut (enemmän pystyasennossa), mutta Sysi ja Valo on ottamassa nopeasti kiinni. Kajo tuntuu olevan pennuista rauhallisin ja touhuaakin vähiten, mutta Kajo tykkää rapsutuksista jo nyt ja kellahtaakin selälleen kun sitä silittelee.

2vko kuvat, hieman myöhässä tosin:

"Sysi" tai "Pepe" FI*InukChucks Pepleri 

"Valo" tai "Vanni" FI*InukChucks Vanemuise

"Kajo" tai "Kassu" FI*InukChucks Kastani

"Hehku" tai "Riia" FI*InukChucks Riia

Uusi vuosi meni ihan hyvi. Paukkeesta huolimatta koirat käveli ulkona häntä pystyssä ja reippain mielin. Ja yllättävää kyllä, meillä päin pauke ei alkanut minuuttiakaan sallittua aikaisemmin. Siitä pitää antaa kyllä positiivista palautetta ja peukutusta! Ei sillä, että meillä kukaan tosiaan pelkäisi (paitsi Dany, mutta Dany ei kuule niitä räiskeitä enää. Ei ole kuullut enää vuosiin), mutta kun tiedän että hyvin moni koira, hevonen, kissa ja muu kotieläin, lapset, erityislapset ja - aikuiset, posttraumoista kärsivät ihmiset sekä metsäneläimet niitä pelkäävät. Ja miksipä ei jollakin muillakin ihmisillä voisi olla pelkotiloja raketteja kohtaan. Viiman ihmetyksen aiheeksi päätyivätkin vilkkuvat valot ja neiti käänteli hämmästyneenä päätään katsellen raketteja. Oppipa nopeasti, että paukahdusta seuraa välähdys ja kääntyi moneen kertaan katsomaan ihmeellisiä valoja. Silloinkaan ei näkynyt merkkiäkään pelosta, pikemmin uteliaisuuttaan tuntui niitä katselevan.
Normaalisti uutena vuotena pidän koirille paukkutreenit ja mennään tekemään kaikkea mahdollista hauskaa pihalle räiskeen ajaksi, tänä vuonna päätin ottaa kuitenkin rennosti. Ja se oli huono päätös. Halla on joka vuosi innostunut vain enemmän ja enemmän raketeista, viime vuonna yritti hinasta huolimatta jahdata niitä. Ja tänä vuonna kun jätin koirat vanhemmille seitemän ja kahdeksanvälillä, oli Halla sitten paukahduksen kuullessaan rynnännyt häntä heiluen ja vimmatusti haukkuen ikkunan luokse. Eli tietääpähän mitä sitten harjoitella seuraavana vuonna... Toisaalta, jostain syystä Helsingissä ei haukkunut mitään ääniä, mutta tuntuu, että mitä pidempään ollaan täällä niin sitä enemmän se haukkuu äänille yleisesti. Kaikki jotka itse kuulen reagoimaan usein ennen Hallaa ja antamaan namin, mutta niihin loppuihin onkin sitten huomattavasti haastavampi reagoida. Ja tuo haukkuminen alkaa ärsyttää suunnattomasti. Saattaapi tietenkin olla, että tekemisenpuute vaivaa herraa ja räksyminen loppuu kunhan vain treenataan enemmän. Ei taida auttaa kuin kokeilla.

Roudan DNA testit saapuivat ja kaikki oli negatiivisia, eikä silmistäkään löytynyt mitään ja polvet oli puhtaat! :) Seuraavaksi olisikin sitten vuorossa luustokuvat. Jännittää jo melkoisesti. Saattaako unelma sittenkin käydä toteen? Vielä ei uskalla siihen sanoa mitään. Aika näyttää.

Videokameran piuha on kateissa... Juuri kun opin käyttämään tuota muokkaus ohjelmaa, niin sitten en saa siirrettyä videoita koneelle. Elämä kun menee hankalaksi. Laitteet eivät jostain syystä vain ole minun juttuni. Mutta niinhän se aina menee, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä. Ja minun isäni on kumminkin IT-alan yrittäjä. No, ehkä se löytyy pian. Pahoittelenpa tästä kuitenkin, luvattoman kauan jo ollut nuo videot kameralla sen sijaan, että olisin siirtänyt koneelle.

Ainiin! Ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!