Kyllä sitä odoteltiin ja jännitettiin urakalla. Raetta ei ultrattu, mutta yllättävän nopeasti oltiin varmoja siitä, että jotain sieltä tulee. Kiteen kohdalla on arvottu aina huomattavasti pidempään. Maha kasvoi ja kasvoi, painoakin nousi sellaiset 1,4kg. Ja sitten odotus palkittiin. Aivan ajallaan pikkuiset alkoivat punkea maailmaan ja syntyivätkin siis eilen. Raksun seurana piti olla koko ajan, tai se lähti vaeltamaan ja alkoi itkeä. Muuten synnytys sujui ongelmitta, vaikka Rae ei itse tuntunut osaavan puhkoa kalvoja, jonkin aikaa kesti myös, ennen kuin Rae alkoi katkoa napanuoria. Jälkeisiä se ei syönyt, nuoli vain.

14:20 syntyi ensimmäinen pentu "Sysi" 150g mustavalkoinen uros
14:25 syntyi toinen pentu "Valo" 125g cremevalkoinen oletettavasti naaras
16:09 syntyi kolmas pentu "Kajo" 120g väri vielä kysymysmerkki, mutta jotain harmaan tai ruskean välimaastosta valkoisin merkein. Tämä pentu on uros.
16:48 syntyi neljäs ja viimeinen pentu "Hehku" 100g punavalkea ja oletettavasti naaras.

bild%203.jpg

Rae kaipaa aika paljon seuraa, eikä halua olla yksikseen. Kide sen sijaan ei pennuista kauheasti pidä, vaan tuntuu vähän aristavan niitä ja kyräileekin kauempana. Synnytyksen aikana se oli hyvin utelias ja seuraili tiiviisti tapahtumia syrjemmältä. Koirat ovat reagoineet pikkuisiin yllättävän hyvin, vaikka enimmäkseen niitä ei päästetä lähelle.
Kun pentulaatikkoon ei oltu vielä vaihdettu puhtaita lakanoita, oli Viima kovasti sitä mieltä, että tuoksu miellytti. Tyyppi kuolasi lammikoita lattialle, muttei yrittänyt edes koskea pentuihin.

Jostain syystä parempi  vaaka on hukassa, joten tällä hetkellä saadaan vain likiarvoja, mikä on kurjaa. Lähdetään luultavasti hakemaan kaupasta vielä digitaalinen vaaka. Omani kun luultavasti on jossain pahvilaatikossa muuton jäljiltä, niin kuin suurin osa tavaroistani.

Sitten vain toivotaan, ettei tuolle maitovastikkeelle tule missään vaiheessa käyttöä ja pennut kasvattavat omaa painoaan hyvin.