Tänään käytiin pentujen kanssa kantokopassa vähän seikkailemassa. Ei viivytty kauan ja aluksi pikkuiset olivat melko hätääntyneen oloisia, mutta rauhoittuivat vähitellen. Varsinkin kun matkan varrella lapsosia pideltiin sylissäkin. Hehku rauhoittui ensin, mikä ei yllättänyt lainkaan. Muutaman kerran maukaisi surkeana, mutta asettui kopan pohjalle nukkumaan, vaikka muut talloivatkin ylitse. Yllätyksenä tulikin, että seuraava rauhoittuja oli Sysi. Poitsun päästyä hetkeksi syliin ja sitten takaisin koppaan, tuo kävi pitkälleen ja alkoi nukkua ihan rauhallisesti, ilman huutelua. Valo rauhoittui vasta paluumatkalla kotiin, siinä vaiheessa Kajo oli jo rauhallinen. Auto oli ilmeisesti se kaikkein pelottavin asia, onneksi tosiaan kotimatkalla sinnekin pystyi koko konkkaronkka rauhoittumaan.

Pikkuisia ihasteltiin matkalla todella kovasti. Ihmiset lepertelivät ja silittelivät. Pyysivät saada ottaa syliin ja napsia kuvia. Joten olihan se melkoista, sen jälkeen lapset ovatkin nukkuneet melko pitkälti loppu päivän.

Ruoka maittaa jo todella hyvin, itseasiassa Kajo käy tissillä enää harvoin, eikä liity seuraan vaikka loppu kolmikko olisikin maitobaarissa. Hiiriä syövät lähinnä Hehku ja Kajo, Sysi haistelee kovasti ja joskus nuolee, mutta ei oikeastaan ole kiinnostunut. Liha ja märkäruoka kelpaa kaikille, erilaisissa määrissä. Valo syö vähiten, mutta on toisaalta ainoa joka on alkanut syömään nappuloita. Muita kuivaruoka ei tunnu kiinnostavan pätkääkään.
Sysi on edelleen se, joka roikkuu Raksun tississä mielellään. Oikea mamman poika tuo pikku höpsö.

Lähes joka yö suurin osa pikkuisista nukkuu vieressä, joko käpertyneenä minun käteni viereen, Kiteen viereen tai Viiman kainaloon. Se on niin lutuisen näköistä, että! Tältä meillä nykyään usein näyttää nukkumaan mennessä.

Joskus myös pojat nukkuvat kylki kyljessä ja joku pikkuisista on käden vieressä köllöttelemässä. Hehku tosiaan pyrkii aika helposti takajaloilleen, sitä ei muut pennut tee. Kurretempun opettaminen voisi olla suhteellisen helppoa kun tuosta alkaisi palkkaamaan <3 Harmi, ettei Halla suhteudu kissoihin yhtä rennosti kuin Viima. Vaikka toisaalta, onhan se ymmärrettävää, sillä kun Halla oli pentu, niin ne kissat jotka se tunsi saattoivat räpsiä pöydältä. Ja onhan se ollut vähemmän elämästään tekemisissä kissojen kanssa kuin Viima, joka on käytännössä tuntenut kissat melkein aina (luovutusiästä lähtien).