Tänään annettiin kakaroille ensimmäiset matolääkkeet. Oli huomattavasti helpompaa kuin olin kuvitellut, eikä mennyt kauan. Ilmeisesti lääke ei maistunut kovin pahalle kun lähinnä pikkuiset nuolivat huuliaan.
Pentujen kanssa toki madotan niin kuin määräykset kuuluu. Monesti ohjeistus ollut, että kahden viikon välein kaksiviikkoisesta lähtien, joten aavistuksen yllätyin toisenlaisesta ohjeistuksesta kisujen kanssa. Mutta mennään niin kuin käsketään ja toisaalta ymmärrän syynkin, kun kissat kuitenkin yleisesti ovat sisällä eivätkä altistu madoille yhtä herkästi.

Sain kuulla, että Hehkulle on useampikin koti ilmeisesti tiedossa ja joku tulee vauvoja ensiviikolla katselemaan kun sopiva päivä saadaan päätettyä. Toiset pennut ovat vielä ihan ilman virallisia kyselyjä vaikka epävirallisesti ihmiset ovatkin kyselleet, että paljonko maksavat ja onko vielä vapaana.

Tänään oltiin pitkän pitkällä lenkillä, jonka koiruudet saivat juosta vapaana. Ja vauhtiahan sitten riitti ihan urakalla. Kiipeiltiin soramontun seinämiä ylös ja laskeuduttiin alas, juostiin metät ja riekuttiin ympäri ämpäri. Hauskaa oli ja sen jälkeen kyllä uuvutti kunnolla.

Sitten saatiin ylläri kutsu hallille ja päästiinkin treenaamaan ihan uudella tavalla. Me pelattiin pelejä! Oli ihan mahtavan hauskaa ja Halla oli todella mainio <3 Rakas bortsu poika selviytyi erityisen hyvin ja oli todella hieno. Meidän joukkue jopa voitti tämän leikkimielisen kontaktipelin.
Sarilla alkaa siitä kurssi, perjantaisin Visiolla ja voin lämpimästi suositella. Ihan todella hauskaa ja koirakin nautti ja tottuu samalla erilaisiin tilanteisiin muiden koirien kanssa treeneissä.
Jälkeenpäin retkotettiin hallinlattialla rauhoittelemassa. Halla suoritti kylkimakuuta, niin kuin työnarkomaanin tapoihin kuuluu x)

Nyt ollaan oikein väsähtäneitä kaikki ja huomenna menenkin tapaamaan Routaa pitkästä aikaa.