Nyt on tosiaan ollut kiirettä enemmän ja vähemmän. On ollut pentujen katsojia, töitä, treenejä, kyläilyjä ja vierailuja sekä sairastumista. Vähän voimat ollut välistä vähissä ja jaksaminen kuuluisten kertomiseen melkoisen vähäistä.

Viime viikon keskiviikkona pikkuiset pääsivät vierailulle Visiolle. Sari oli katselemassa pikkuisia ja napsittiin kuviakin hiukan. Kaikki kävelivät ympäriinsä rohkeina ja häntä pystyssä. Leikkivätkin villisti toisiaan jahtaillen, eikä vieras ympäristö koirien hajuineen tuntunut haittaavan pätkän vertaa.
Auto matka sen sijaan oli selvästikin kurja juttu. Boksissa ollessa muutama pentu kitisi, Sysi kaikkien kovimmin. Ja takaisin kotia mennessä Sysi kakkasikin matkakoppaan, jolloin lopputuloksena päästiin sitten treenaamaan kylpemistä. Ei nyt ajatuksena ollut ollut laittaa niitä heti ensimmäisen treenin yhteydessä veden alle, eikä saippuaa käyttää, mutta tällä kertaa kävi näin.

IMG_3795.jpg

IMG_3796.jpg
Samana iltana Kajoa tultiin katsomaan. Pikkutyttö ei tainnut kauheasti innostua kissoista, mutta pulla maittoi kuitenkin. Äiti tuntui sen sijaan kiinnostuneemmalta, mutta oli huolissaan siitä, kuinka Kajo pärjäisi ainoana kissana kun on tottunut tällaiseen melkseeseen. Eiköhän jokainen kissan ja koiranpentu, jolla on sisaruksia ole tottunut melskeeseen ja seuraan siirtyessään uuteen kotiinsa. Ja suurin osa ei tule miettineeksi sitä, kaipaisiko lemmikki kaveria. Luultavasti kaipaisikin, vaikka tuskin kaikki. Halla olisi varmasti paljon onnellisempi ilman kavereita, sillä se ei oikein välittäisi muista eläimistä sillä tavalla että kaipaisi seuraa. Se olisi mieluiten minun ainoa huomion kohteeni. Viima sen sijaan pitää seurasta paljonkin ja kaipaisi luultavasti toista vinttaria kaveriksi  nytkin. Mutta suurin osa sopeutuu niin laumaan kuin laumattomuuteenkin, mikäli vain ihmisillä on tarpeeksi aikaa olla lemmikkiensä seurana, ei kaveri ole pakollinen (ainakaan kun kyse on eläimistä jotka eivät tarvitse sitä laumaa ympärilleen. Ihan toinen juttu jos puhutaan marsuista, hiiristä tms.). On kuitenkin mukava, kun asia käy pentuja harkitsevan mielessä.

Perjantaina Sysiä tuli katsomaan kokonainen perhe. He tuntuivat tykästyvän poitsuun ikihyviksi ja varasivatkin tuon melko pian. Sysin nimeksi tulee Pepsi, nyt siis kaksi pennuista on virallisesti varattu, enään Kajo sekä Hehku jäljellä :). Samana iltana Hallalla oli viimeiset eläinnäyttelijä treenit, ennen mallikansio kuvausta, jonka päivämäärä siirtyi samaksi kuin Raksun mallikansio kuvaus. Joten sitten onkin enempi eläimiä mukana samaan kertaa.

IMG_3794.jpgIMG_3793.jpg
Tässä Halla harjoittelee kurkkaamista "peiton" (täss tapauksessa takin) alta.

Lauantaina tuli lähtö Somerolle. Mukana oli koko pentu katras äiteineen, sekä Viima. Pennut eivät jälleen olleet millänsäkään vieraasta ympäristöstä vaan riehuivat minkä kerkesivät ja viihtyivät hyvin. Saivat samalla vieraiden ihmisten käsittelyä ja tapasivat aivan pieniä lapsia.

K7.jpg

Viimaa jännitti paljonkin Somerolla, joskin nautti juoksentelemisesta jäällä hollanninpaimenkoira Nitron kanssa (jonka touhuista voittekin lukea täällä: http://only-me-and-my-story.blogspot.fi/). Pemu ja Riski (kaksi isoa sekarotuista urosta) ollivat Viiman mielestä hyvin pelottavia. Yhdestä kultsusta joka kävi käännähtämässä, tuli sen sijaan Viiman kaveri hyvinkin nopeasti. Itsekin pääsin hetkeksi rentoutumaan paremmin, joskin ihmisiä tuntui tulevan ja menevän niin nopeasti, ettei oikein osannut enää sanoa kuka on perhettä ja kuka tuttavia. Tuli ihan teinivuodet mieleen. Satu otti aivan mielettömän ihania kuvia niin kissoista kuin Viimastakin meidän siellä ollessa <3 Kiitos siitä!

16472855_1085285038250414_36602243037180

Sunnuntaina tultiin takaisin ja kaaduin sänkyyn samantien. Niin paljon reissu uuvutti. Onnistuin samalla jättämään puolet kamoistani jälkeeni (kiitos Miia kun lähetit ne!).

Maanantaina Viima alkoi ontua vasenta etujalkaansa. Jäällä juostessaan se oli saanut haavat tassuihin ja nyt ne vaivasivat, joskin vain toisessa jalassa. Joten nyt ei päästä edes lyhyille lenkeille, vaan ulkoilupaikkana toimii lähinnä takapiha, Viima kun ei astu jalalle ollenkaan.
Kävin hakemassa sille myös apteekista sinkkiä, toiveena, että se auttaisi ruokahaluun, niin kuin Satu oli kuullut kerrottavan. Kannattaahan sitä kokeilla ainakin. Eipä siinä muuten, mutta kysyin vain apteekkarilta mikä sinkki kävisi. Kotona sitten luin, että kyseinen sinkki sisälsi xylitolia. Eikä sitä tietenkään voi koiralle antaa, sillä se on koiralle myrkyllistä. Ei ku tänään sitten parikoirakurssin jälkeen jälleen apteekkiin.
Purkautumiseni jälkeen sain sitten purkin sinkkiä ilmatteeksi. Mikä on ihan kiva, sillä Viiman tassun sidonta ja puhdistus tarvikkeisiin meni yksi omaisuus ja kissoille piti ostaa lisää ruokaakin.

Illalla oli sitten agility. Ajattelin, että koska nyt on jo pitkä aika siitä kun ollaan tehty aksaa, niin ehkäpä Halla on kasvanut sen ärsyttävän vaiheen ylitse. Halla kun on ollut niin mahtava nyt treeneissä niin parikoirakurssilla kuin näyttelijäkoulussakin. Toisin kävi. Sen sijaan, että Halla olisi ollut edes sellainen kuin viimeksi kun aksattiin, niin Halla ei tehnyt muuta kuin haukkui ja juoksi edes takaisin putkia. Ei malttanut pysyä paikoillaan ja odottaa, eikä edes hypännyt esteitä. Se kuumui nollasta sataan vain sillä, että näki esteet. 
Se jos mikä turhautti ja harmitti. Tuntui siltä, että kaikki itsevarmuus valui ulos ja stressitaso alkoi nousta kuin itsestään. Vielä hallilla onnistuin hymyillä, todeta, ettei se tällainen ole muuta kuin agilityssä, mutta olin toivonut, että se olisi edes vähän rahoittunut.
No eihän se noin paha viimeksi ollut. Se teki hyvin. Onnistuttiin tekemään pitkiäkin ratoja, mutta virhe liikkeestä se oli kiinni jalassa tai kädessä. Olisi ollut edes sellainen, senkin olisin kestänyt paremmin kuin tämän. Sillä juuri nyt, tekisi mieli luovuttaa jo ennen kuin edes aloitin. Vaihtaa vaikka koiraa, mutta sen sijaan aion purra hammasta ja jatkaa sinnikkäästi. Kyllä hävettää ja vähän ahdistaakin. Muiden supattelu kentän laidalla toi mieleen ikäviä muistoja ja Hallan käytös toi sen saman epätoivoisuuden, josta kuvittelin päässeeni jo kokonaan. Tästä alkaa todella pitkä taival siihen, että pystyn tekemään Hallan kanssa agilityä ylipäätään saati sitten niin, että siitä tulee kummallekin onnistumisen tunteita.
Hallalla oli ilmeisesti kuitenkin hauskaa... Ehkä se on se tärkein asia.