Vauvat täyttivät eilen viikon. Viimeiset kolme nostavat painoa hyvin, vaikka eivät ole viikossa ehtineet tuplaamaan, joten ovat vielä hiukan jäljessä normaalista kasvukäyrästä. Pihka on pitänyt suurimman paikkansa ja pojat seuraavat tiukasti perässä.
Neljän tunnin välein ruokkiminen on sinänsä uuvuttavaa, kun pitäisi elää sitä normaalia arkea siitä huolimatta. Vaikka kuinka monesti olen törmännyt seinään tai kolauttanut pääni todella tyhmästi johonkin töissä. Välillä olen myös sanonut jotain todella hassua, tai tehnyt jotain hieman outoa.
Pomo sanoi töissä, että kuulostaa aivan pienen vauvan äidin arjelta. Niin varmasti, mutta yleisesti ottaen pienen vauvan äidit ovat äitiyslomalla. Toki pitää silti varmasti pestä pyykkiä, siivoilla kotia ja laittaa ruokaa, mutta kaikki sentään tapahtuu kotona omassa tahdissa (tai vauvan tahdissa). Välistä on meinannut nukahtaa pystyyn ja nouseminen on aina vain vaikeampaa silloin kun syynä ei ole pennut.

Yritän lohdutella itseäni, että enää kaksi viikkoa tätä tahtia. Kolmeviikkoisten kanssa kun voi sitte harventaa, kun alkavat syödä kiinteää.

IMG_4478.jpg
Pihka, 1vko 180g

IMG_4488.jpg
Naava, 1vko 179g

IMG_4505.jpg
Käpy, 1vko 177g

Tällä hetkellä minun veikkaukseni väreistä on, että Pihkasta sekä Kävystä tulisi sinisiä mittedejä ja Käpy pojasta tulisi sininen bicolor, niin kuin äitinsä.
Kide otti rauhallisesti sen, että otettiin kuvia, niin kauan kunnes pikkuiset alkoi huutamaan. Jokaisen Kide haki lopulta pois, keskeyttäen kuvaussession siihen.