Pennuilla on ollut melko rauhallinen viikko tähän mennessä.
Mitään kauhean erikoista ei ole tapahtunut, mutta ollaan kyllä käyty ulkona. Tänään otettiin sitten ihan kuvia todistusaineistoksi, samalla saatiin vähän erilaiset 8 viikkois kuvat.

 IMG_5131.jpg
Pihka, 8vkoa

IMG_4983.jpg
Naava, 8vkoa

IMG_5039.jpg
Käpy, 8vkoa

Pihka on saanut vihollisen nimeltä pyllypesu. Neidon takalistoa on pesty jo useampaan otteeseen. Ei sillä vatsa ole löysällä, mutta kikkareet jää karvoihin kiinni. Tänään sitten piti föönatakin, kun juuri ennen kuvauksia joutui pesulle. Pihka ei oikein tykännyt. Kitisi surkeasti ja takertui hihaan kiinni raukka. Pihkalle vaan kun ei yhtä hyvin kelpaa namit kuin pojille. Ehkä joskus vielä alkaa neidillekin maistua, niin pystyy paremmin sitten totuttaa kivasti.

Kaikki neljä oli todella uteliaita ulkona ja liikkuivat. Rohkeimmin liikkui tänään Pihka, vaikka alkuun olikin vielä hiukan järkyttynyt kohtelusta, jonka oli joutunut sietämään. Viimeksi Naava tepsutteli rohkeasti ympäri ämpäri, eikä sillä ollut lainkaan kiire sisälle. Nyt Pihka oli hyvin samankaltainen. Käpy liikkuu ulkona tällä hetkellä vähiten, mutta on sekin uteliaan oloinen ja haistelee kiinnostuneena ympäristöä.

Muistakaahan, että kissaa ei pitäisi pitää vapaana ulkona ilman valvontaa, ainakaan taajamissa tai kaupungeissa, sillä se on kissalle vaarallista. Sen lisäksi kissa on tuhoeläin ja se tappaa paljo myös huvikseen mm. linnunpoikasia.