Useasti sanotaan, että koira on kuin omistaja ja onhan se julma tosiasia, että yleisesti ottaen koiran kanssa olevat ongelmat ovat riippuvaisia hihnan toisesta päästä - eli ohjaajasta.

Äiti usein sanoo, että olen ihan kuin lemmikkini, siis kaikki niistä. Mutta eihän niissä ole mitään samaa, ihmettelen. Halla ei tunnu pelkäävän oikeastaan mitään ja se mikä sitten hirvittää, sille muristaan ja näytetään hampaita. Viima pelkää moniakin asioita ja kokee parhaaksi vaihtoehdoksi juosta karkuun ja kiroilla kauempaa. Rae pelätessään maastoutuu ja jähmettyy aloilleen. Kide piiloutuu ja tuijottaa sieltä suurin silmin.
Halla on energinen, nopea liikkeinen ja sähäkkä kuumakalle. Viima on rauhallinen, varautunut ja iloinen pohdiskelija (sekä valittaja). Rae on läheisyyden kaipuinen, tempperamenttinen ja rohkea villikko. Kide on itsenäinen, rauhallinen ja tuittupäinen omantiensä kulkija.
Vieraita ihmisiä kohtaan Halla on avoin ja innokas, Viima epäluuloinen ja hitaasti lämpeävä, Rae hyväksyvä ja vaativa sekä Kide nenän varttaan pitkin katsova ja valikoiva.

Joten miten ihmeessä voisin olla samanlainen kuin kaikki lemmikkini? Äidin mielestä minussa on jotain kaikista. Itse pohdin sitä, onko se jotain mitä siirrämme lemmikkeihimme, vai onko se vain niin, että tahdomme löytää yhteyden asioiden välillä vaikka sitä ei olisikaan. Jolloin valikoimme piirteistä sen yhden pienen asian, joka meitä yhdistää?

Siinä vasta pohdinta, johon tuskin löytyy yhtä oikeaa vastausta.