Tiedätte varmastikin sen tunteen, kun saatte kehuja,  jostain asiasta joka on tuntunut pitkään menevän pieleen. Minulla se asia on eläintenkoulutus. Ja tänä keväänä on ropissut kehuja useammasta suunnasta. Tuntuu ihan että säteilen! Enkä voi kiittää kylliksi niistä kauniista sanoista, jotka tuovat sen tunteet, että JES! Vihdoin olen tehnyt jotain oikein. Ja se suurin päätös mikä auttoi tähän pisteeseen oli tietenkin se, että menin Visiolle opiskelemaan eläintenkoulutusta.
Tämä lukukausi on ollut mieletön. Ja välillä on ollut epävarmuuden ja harmistuksen hetkiä, mutta pääasiassa on ollut mahtavaa ja uskomatonta. Olen oppinut niin mielettömästi!

Tänään oli treenit, joita stressasin etukäteen. Ihan turhaan toki, mutta stressasin kuitenkin, koska tuntui että jummasin paikoillani. En ollut saanut ketjua valmiiksi ja Halla vasta harjoitteli ylipäätään peiton suussa pitämistä. Etäisyyttä ei oltu saatu paljoakaan, muuta kuin leuan maassa pitämiseen. Toki oltiin myös harjoiteltu liian vähän - elämän kaaos oli ottanut jossain vaiheessa vähän valtaa, niin kuin minulle välistä tuppaa käymään.
Mutta kun oli meidän vuoro ja treenattiin, niin saatiin Tuikulta todella hyvät ja käytännönläheiset neuvot. Ehkä vartti ehdittiin treenata niillä neuvoilla ja vola! Halla kieri viltti suussaan. Olin ehdottoman ja aivan riemuissani! Hihkuin ääneen ja palkkasin Hallaa runsaalla kädellä. Jäi tosi kiva fiilis, joka lämmittää edelleen.

Viiman kanssa oltiin torstaina ensi kertaa treenaamassa. ratajuoksua. Olin vapaaehtoisena buffassa ja Viima makoili sitten terassilla koko illan. Alkuun Viima pärisi ja ulisi, haukkui ja inisi, eikä huolinut nameja. Loppua kohden ininä ja ulina sekä pärinä alkoivat vähentyä ja muiden luokse saattoi jopa mennä rapsuteltavaksi. Yhden kaverinkin Viima sai ja leikki hihnassa niin kuin ylettyi.
Lopulta illasta hyttysten tultua, päästiin mekin viehelle. Harjoiteltiin kopitusta useampaan kertaan, jottei se jännittäisi. Sitten Viima sai juosta. Vieheelle lähti hyvin ja nappasi kiinnikin oikein hienosti. Kun olin vajaan metrin päässä, ehdin juuri helpottuneena ajatella, että se antaa sittenkin kiinni. Se oli selvästi virhe, koska juuri sillä sekunilla neiti vilkaisi minua, jätti viehen ja pinkoi aivan vastakkaiseen suuntaan. Juoksi sitten itsenäisesti puolta rataa edes takaisin ja lällätteli.
Hiukkasen hävetti. Eräs lohdutteli, että KAIKKI salukit tekevät niin ja joka treeneissä. Itse kauhistelin ajatusta. Ei vaan minun salukini niin saa tehdä! Joten tästä tulee nyt sitten seuraava urakka... Ensi viikolla kun ei ole treenejä, pitänee käydä harjoittelemassa siellä luoksetuloa.... Mahtaakohan onnistua. Ja onkohan edes sallittua???

Pennut olivat torstaina kuvattavina ihan täällä kotona. Kuvaajana toimi Minna Tallberg.

Pihka 12vkoa


Naava 12vkoa


Käpy 12vkoa