Lähdettiin reissuun kohti Parikkalaa minä ja koirat. Junalla matkustelu sujui ongelmitta, Viimaa vähän jännitti, mutta koska ollaan harjoiteltu sitä omaa paikka matolla, niin otin matot mukaan. Näytti varmasti kummalliselta kun leväytin matot juna-asemalle ja käskin koirat matoille. Palkkasin niitä siinä olosta ja odoteltiin junaa.
Junassa iso-koirapaikka oli muuttunut jälleen paremmaksi kuin viime matkustus kerralla. Ei sillä, että varsinaisesti matkustettaisiin paljon, mutta jonkun verran on tullut junaa käytettyä. Entinen malli on silti kaikkein paras, kun oli iso vaunu ja siinä reilusti tilaa isolle koiralle tai useamman koiran kanssa.

Mutta oli tämä jo parempi kuin mitä se oli sen jälkeen kun ensimmäiset muutokset tuli, kun käytännössä isoa koirapaikkaa ei varsinaisesti ollut. Kuitenkin, Viima sai matkustaa laverilla joka isoille koirille oli tarkoitettu ja Halla jaloissa, koska laverille ei kumpikin mahtunut. Tulipa siinä matkalla pohdittua, että mihinhän irlanninsusikoiran tunkisin tai berhandilaisen, siinä kun saattaisi tila loppua kesken.

Perillä koirat saivat tutustua Luna nimiseen mopsiin, joka asusti vierailupaikassamme. Myös naapurissa asuva naaraspuolinen Halla (suomenlapinkoira) tuli tervehtimään meitä vierailun aikana useampaan otteeseen.
Saatiin ihan mielettömästi luoksetulo harjoituksia koko viikonlopun aikana, sillä Viima sekä Halla olivat päivät pitkät vapaana, joten juokseminen ei ollut ainakaan vaikeasti saatava resurssi. Viimalla ei ollut koskaan sujunut niin mainiosti luoksetuleminen! Ja toistoja tuli ainakin 100 per päivä.
Tunne oli melkoinen, kun vallaton saluki neitini juoksi tuhatta ja sataa, tehden äkki pysäytyksen suoraan eteeni. Ihan mieletön fiilis <3
Kaikki ruoka tuli siis treenaamisen kautta ja keskityttiin vain ja ainoastaan luoksetuloihin. Lauantaina käytiin sitten kiertelemässä tuttuja maisemia Parikkalan keskustassa ja kävin heittelemässä Hallalle keppiä veteen, sillä saimme nauttia aurinkoisesta kelistä koko vierailumme ajan.

Tuli kyllä kieltämättä kaupaus samanlaisiin olosuhteisiin ja siihen, että koirat saisivat olla vapaana pitkin päivää ilman, murheita. Varsinkin kun naapurinkin koirat olivat kilttejä ja vaarattomia, lähinnä leikkikaverit heistä sai. Eikä kukaan tuntunut suuttuvan, vaikka Viima välistä vieraili myös naapurien pihassa. Onneksi tuli kutsusta pois.
Toinen yllätys oli se, että Lunan löytäessä ah-niin-ihastuttavan puolimädän sorsan raadon, eivät Halla tai Viima edes koskeneet koko raatoon, vaikka Luna kävi popsimassa sitä useampaan kertaan. Luojan kiitos. Luna nimittäin haisi pahalle vielä useamman pesun jälkeen.
Kun sitten lähdimme kotimatkalle, tuntui ettei oikein olisi malttanut lähteä. Samalla oli kuitenkin jo koti-ikävä, lähinnä siten, että kun on pitkään sosialisessa tilanteessa (koen siis vierailulla tarvetta olla sosialinen koko ajan, vaikka ei olisikaan pakko), niin sitä tarvitsee ja kaipaa jo vähän lepoa ja erilaista yksinäistä rentoutumista. Vaikka kyllähän tuolla Parikkalassa tuntui siltä, että pitkästä aikaa pystyi todella hengittämään kunnolla. Ikään kuin paino olisi pudonnut harteilta kokonaan ja olisi pystynyt rentoutua. Mutta oli kyllä ihan mielettömän kiva käydä vierailulla, kiitos siitä Maija ja Pauli!