eli
FI*Louhelan Cherry Garcia

IMG_2886.jpg

Norjalainenmetsäkissa ♀
Kilpikonna bicolor (NFO f 03)
sp. 22.8.2015

Paino: 3,2kg

GSDIV: N/N
HCM: terveeksi kuvattu
Felv/Fiv: negatiivinen
Veriryhmä: A

Rae on sellainen ei suunniteltu tapaus, joka tupsahti perheeseemme aika yllättäen ja jäi sille tielle. Myös Rae on suunniteltu käytettävän jalostukseen ja pennut tulevat syntymään luonani, aivan niin kuin Kiteenkin tapauksessa. Itse olen innostunut näistä mahdollisuuksista melkoisesti ja yritän muistuttaa itseäni, että on tässä sitten töitäkin.

Raksu on luonteeltaan vilkas ja hyvin rohkea. Sen kanssa on päädytty turistikohteeksi useammin kuin kerran, kun Raksu on päättänyt tulla koirien kanssa lenkille tai tullut tallustelemaan pitkän odotuksen ajaksi valjaissa terminaaliin. Rae on sellainen kouluttajan unelma kisu, se syö missä tahansa eikä liikoja stressaile. Tuomarinpöydälläkin käy kellimään ja kehräämään ja leikkiikin mielellään.
Raksu osaa kuitenkin olla melkoinen riiviö ja on hyvin tarkka omasta vessastaan, yhdenkin muutoksen sattuessa tai vessan ollessa neidon mielestä siivoton saa löytää ikävät yllätykset mistä tahansa muualta kuin sieltä, minne ne pitäisi tehdä. Myös kantapäitä tai käsiä saatetaan narskaista, jos on oikein villille tuulelle neito päässyt. Unikin saattaa jäädä vähiin niinä öinä, kun Rae on oikein läheisyydenhaluinen (eli oikeastaan joka yö), kun neiti tulee kehräämään naamalle ja leipoo niskaa sekä nykertää käsivarsia tai käsiä.

Koulutus tilanteessa Raksu on vilkas ja innokas, eikä turhia kainostele vieraitakaan ihmisiä. Joskin vieraat ja liian tuttavalliseksi käyvät koirat saavat kyllä neidon nostamaan karvat pystyyn ja aikaiseksi sähähdyksen. Vaaraksi tytöstä ei kyllä ole kellekään (ainoastaan kollia on joskus läimäissyt), eikä tuo puolustaudu ainakaan tutuilta koirilta, vaikka nuo kävisivät innostuksissaan tai leikkiessään turhan väkivaltaisisiksi.